31 toukokuuta 2012

A


Clothing rail Rectangle

Clothing rail Vertical

Nyt jos eteinen kaipaisi uutta naulakkoa kääntyisin Annaleenan puoleen. Miksei makuuhuoneeseenkin, jos tilaa olisi. Ihanan kevyttä ja yksinkertaista.

16 toukokuuta 2012

Lounaalla

Tänään maistelin lounaaksi eilen tehtyä kanasalaattia. Ai että miten maku oli vielä parantunut, kun se oli maustunut hyvin jääkaapissa. Jos joku muukin haluaa herkutella, niin annanpa teille vinkkiä. Salaattiin tuli siis kananrintafileitä pilkottuina, pastaa, omenaa, suolakurkkua, tuorekurkkua, kirsikkatomaatteja, ananasta, jääsalaattia ja fetajuustoa. Kastikkeeksi laitoin muutaman ruokalusikallisen kevyt majoneesia, johon sekoitin joukkoon mustapippuria, valkopippuria ja vähän currya. Lopuksi ripaus persiljaa. Suosittelen lämpimästi. Nam!



Lounasta nauttiessani luin uusinta Dekoa. Pääsin siihen vihdoin käsiksi muuton jälkeen. Ihastelin Stailisti Sofia Oksasen puhtaanvalkoista kotia, joka suorastaan kylpee valossa. Kodissa kaikki tuntuu todella harkitulta. Parasta on se, että ympärillä olevat näkymät korostuvat. Ja mikä kattoterassi!

Tykkään kovasti, mutta kaipaan pehmeitä asioita ja kuoseja. Niin ja raitoja myös! Rakastan valoa ja valkoista värimaailmaa. Haaveilen lattiasta kattoon olevista ikkunoista ja valkoisista lattioista. Pidän kuitenkin nyt tästä pikkukotiimme tulvivasta valosta. Valkoinen ripauksella mustaa on juttuni. Ei siis varmasti  ole yllätys, että tänne kotiimme on hankittu ainoastaan valkoisia uusia asioita.



Nythän on perjantai tai siis keskiviikko. Päivät menee sekaisin kun tällä hetkellä oma työsarka vielä odottelee alkuaan. Päivät täyttyvät tällä hetkellä siivouksesta, ruuanlaitosta ja kaupassa käymisestä. Mutta nautinhan tästäkin. Kesäkin tulee kohisten!
Mukavaa Helatorstaita kuomat! Muistakaa nauttia auringosta ja kesän merkeistä!

15 toukokuuta 2012

Uusi elämä, uusi koti ja uusi blogi!


Kevätsiivous oli kohdallani aikamoinen. En perinteisesti tyytynyt vain kaappien putsaukseen. Vaihtoon meni koti, kaupunki ja työ. Onneksi opintoni sen sallivat, että pääsin viimein lähemmäs perhettäni ja mikä parasta oman kullan kainaloon. Tämän vuoksi pyyhin pölyt myös vanhasta blogista ja siirryin tänne uuden blogin puolelle. Siispä vanhat lukijat, tarinointi jatkuu nykyään täällä! Toivotan lämpimästi tervetulleeksi myös kaikki uudet lukijat! Tästä se lähtee, oletteko valmiit!?


Alla vielä muutamia fiiliksiä vanhan blogin puolelta ;)

Viikonlopun tuliaiset





Viikonlopun yksi huippuhetkistä oli ratikkamatka Vallilaan. Sinnehän oli päästävä ja tämän takia. Tunnelma myyjäisissä oli rento, porukkaa riitti ja luvattua tekemisen meininkiä löytyi. Hienoa, että järjestitte! Oli myös ihana nähdä keitä näiden tuotteiden takana on. Sieltä tarttui mukaankin jotain, nimittäin himottu RK:n juliste ja Varpusen pussukka. Molemmat pääsevät sinne meidän tulevaan yhteiseen kotiin. Tämä neiti nimittäin nostaa kytkintä tästä kaupungista ja ottaa suunnan pohjoiseen. Reilu kuukauden päästä se on totta! Nyt alkaa siis lähtölaskenta!

Aamutarinointia


Ihanaa! Kiire alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan ja aikaa jää muullekin kuin koululle ja töille. Innostuin siivoamaan ja sisustamaankin pitkästä aikaa. Ette kyllä usko miten tuo ulkona mollottava valoilmiö saa aikaan energiaa ja hyvää mieltä. Vaikka kevään suuret suunnitelmat tuovat vielä paljon tekemistä koitan nauttia jokaisesta päivästä ja tästä hetkestä. Ilman upeita ystäviäni ja läheisiäni nämäkään päivät eivät tuntuisi erityisiltä. Mutta nyt raitapaita niskaan ja sorvin ääreen! Ihanaa viikonloppua!