28 lokakuuta 2013

Syysankeus selätetty

Jokin syysmasennus yritti tulla tähän torppaan, mutta annoksella vitamiineja, kasalla mandariineja ja ajatus siitä, että tästä pimeästä ja kosteasta ajasta voi nauttia vaikka glögiä siemaillen ja kynttilöitä polttaen kaikki tuntuu jo helpottavan. Tämä meidän uusin huonekalu se vaan veti puoleensa aina iltaisin töiden jälkeen, eikä mihinkään oikein innostanut lähteä, saatika tehdä kotona mitään kummempaa. Blogikin on viettänyt  hiljaiseloa viime aikoina. Nyt tähän tulee kuitenkin korjaus.



Vaikka tämä pehmoinen uutukainen on aiheuttanutkin pientä laiskuutta, niin on se ollut huippu löytö joka tapauksessa. Ensinnäkin tämä ostos tehtiin silloin kun remontissa oli pahin stressi ja kiire. No eipä olisi tullut pölyn keskeltä mieleen lähteä sohvakaupoille, jos remonttitavaroiden keskeltä postin joukosta ei olisi pilkistänyt Kodin Ykkösen 40 prosentin alekuponki yhdestä sisustustuotteesta.

Se oli viisi minuuttia siitä, kun huomasimme kupongin istuimme jo autossa matkalla kauppaan. Nimittäin kuponki oli kaksi päivää voimassa ja loppui vielä samana iltana. Ostosaikaa oli onneksemme tunti vielä jäljellä. Ajatella, miten kannattava isku tämä oli sillä 40 prosentin ale on aika tuntuva noin suuressa hankinnassa.



Kuusi viikkoa ostoksen jälkeen kotiimme saapui tämä uusi kaunotar. Musta nahkainen väistyi uuteen kotiin ja tämä vaalea nyt täyttää olohuoneemme paraatipaikan. Tyynyiksi se sai tuparilahjaksi saadut Artekin mustavalkoiset tyynyt yksivärisillä tyynyillä ja ilveksellä höystettynä. Toinen tuparilahjamme makoilee tuossa olohuoneen pöydällä. Siitä ajattelinkin seuraavaksi inspiroitua ja tehdä jotain OK eli omin käsin. Miten siellä ruudun toisella puolella, onko muita vinkkejä syysmasennuksen selätykseen?

2 kommenttia: