14 maaliskuuta 2014

Tuparit ja valmistujaiset


Sain ystävältäni Julialta aivan ihania kuvia meidän viime syksyisistä tupareista ja valmistujaisjuhlista. Ai että miten ihanat juhlat ne olivatkaan. Olipa ihana katsella kuvia ja muistella. Muistattehan kun suunnittelin juhlia syksyllä heti remontin jälkeen. Itse en juhlista paljon kuvia ehtinyt napsia, mutta onneksi Julia oli paikalla. Paikalla oli myös ystäviä ja sukulaisia läheltä ja kaukaa.
Järjestimme juhlat taloyhtiömme kerhotilassa, joka on aivan oman asuntomme alapuolella. Toki jokainen juhlavieras sai esittelyn juuri remontoidussa kodissamme, mutta kahvit ja tarjoilut löytyivät kerrosta alempaa. Tila kaipasi "hieman" stailausta ja siivousta ennen juhlia, mutta mikäs sen mukavampaa oli kuin tehdä tilasta juuri meidän näköinen.
Juhlavalmisteluihin kuului jos monenmoista puuhaa. Askartelin mm. kasan pompomeja ja haalin kaikki talon mustavalkoiset tyynyliinat käyttöön. Tilan sohva kun ei ollut ihan tätä lukua, mutta pienellä fiksauksella oikein käypä. Myös pallovalot pääsivät antamaan tunnelmaa tilaan. Onneksi äidiltä löytyi toinen sarja ja kokosimme kolmannen sarjan molemmilta löytyneistä varapalloista.
Tunnelman lisäksi onnistuneiden juhlien tärkein asia on tarjoilu. Niitä suunnittelinkin tarkkaan aina kakuista iltapalatarjoiluun. Kahvipöydästä löytyi esim. sitruuna Brita-kakkua, Daim valkosuklaakakkua, Savuporotuorejuustokakkua ja Täytekakkua. Suolaisista mukana olivat vielä ruisnappiset kinkku- ja savuporotäytteellä. Iltapalana meillä oli maistuvia lihapullia chilikastikkeella. Lihapullien lisäksi jokainen sai koota salaatin mieleisekseen. Miehen toivomuksesta menuun kuuluivat myös pestotomaatit ja marinoidut herkkusienet. 
Kyllä meillä vain oli mukavaa. Parasta oli, että suurinosa kutsutuista oli päässyt paikalle ja saimme nauttia heidän seurastaan. Illan tullen meno sai vielä vauhtia musiikista ja tanssista. Kiitos vielä jokaiselle, teitte päivästämme unohtumattoman <3 Saa nähdä mitkä ovat tämän perheen seuraavat juhlat.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti