07 heinäkuuta 2014

Hellettä Hailuodossa


Vietimme sunnuntaita nauttien kesäisestä Hailuodon saaresta. Mantereelta Hailuotoon pyyhkäisee lautalla noin parissa kymmenessä minuutissa. Ajoimme ihan saaren toiseen päähän läntisimpään kohtaan, josta löytyy Marjaniemen majakka, venelaiturit, ravintoloita ja kahviloita sekä tietysti tämä ihana ranta.


Hellettä piisasi ja lukema olikin 26 astetta. Onneksi kevyt merituuli hiukan viilensi ilmaa. Leiriydyimme hiekalle herkuttelemaan eväinä täytettyjä patonkeja, mansikoita ja kylmää juomaa. Pikkuinen oli visusti oman aurinkovarjon alla ja nautiskeli omia herkkujaan. 
Nautin kyllä suunnattomasti merenrannasta. Meri on mun juttu. Olenhan nuorempana ollut innokas purjehtija ja kesät on oltu vesillä. Ja arvatkaapas tuliko taas kauhee venekuume, kun merta katselee. Veneretki koko perheen voimin kuulostaisi niin hyvältä. Nyt ensin kuitenkin näitä retkiä kuivalla maalla. Niin aika kiva ensimmäinen retkikohde tälle kokoonpanolle tuo Hailuoto. Tuntui ihan siltä kuin olisimme olleet kaukanakin kotoa. Tästä on hyvä aloittaa meidän perheen retkikesä kun kelitkin ovat kohillaan. 




2 kommenttia:

  1. Moikka :). Arvaa mitä?

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2014/07/asuntomessuliput-voittivat.html


    Kivaa kesäpäivää, Tarja

    VastaaPoista