31 elokuuta 2014

DIY Unohtavalle

Kuten kerroin meillä on puuhasteltu kaikenlaisia DIY- juttuja. Niin pääsi uusi muistitaulu paikalleen keittiön seinälle. Saimme äidiltäni kesälomatuliaisena Granitista viikkokalenteritarran sekä mustia tarroja pari kappaletta. Näiden lisäksi haimme mittojemme mukaan vaneripalan ja pari seinäkiinnikettä levyn taakse.
Oli jo aikakin jokin muistitaulu kehittää, sillä tällä mammalla on aika hatara pää muistamaan aina kaikkia neuvoloita sun muita. Menin mm. jälkitarkastukseeni tunnin myöhässä. Sitä ne lyhyet yöunet välillä teettää. No nyt ei unohduksia pitäisi sattua, jos tähän on luottaminen. Tauluun voi kirjoittaa myös mukavia viestejä kanssaeläjälle ja mikä parasta voi laittaa päivän kuvan, jota fiilistellä esimerkiksi aamupalaa tehdessä.


3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tätähän voi vielä muokata perheen tarpeiden mukaan ja kävi mielessä myös maalaaminen etupuolelta valkoiseksi. Vaneri niin miellyttää silmää, että maalaushommat sai jäädä.

      Poista
  2. Hyvä idea, kiitti vinkistä! Vaneri on hyvännäköinen tuolla taustalla!

    VastaaPoista